Kielestä, mielestä, puheesta ja esiintymisestä…

Tag Archives: viestintä

Elikkä viis euroo!

Elikkä viis euroo!

Elikkä on uusi suomalainen sana. Se tarkoittaa: ”aloitan juuri repliikin, jonka alkuun minulla ei ole mitään kummempaa sanottavaa”.

Kaupan kassalla iloinen tyttö saa näytettyä kaikki viivakoodini valopäälle, painaa enteriä ja sanoo iloisesti: ”ELIKKÄ viis euroo”.

Huomenta Suomi -ohjelman kokki sanoo yhden nopsan aamuruoan laittamisen aikana yhdeksän (9) kertaa ”elikkä”.

Apua, Kielitoimisto! Keksikää meille hyviä uusia ja käytännöllisiä sanoja aloittamaan lauseitamme. Aivan ilmeisesti meiltä puuttuu sana, joka vastaisi jenkkiläistä ilmaisua ”well”, jonka voi sujauttaa oikeastaan ihan mihin vain. Kielteinen, välimerkkityyppinen sana meillä jo onkin, mutta sitä en nyt tähän kirjoita.

Tai voisiko se kassatyttö sanoa vaikka ”Se tekee viis euroo” tai ”Yhteensä viis euroo”. Tai ihan pelkän  ”Viis euroo”. Ja voisiko se aamu-TV:n muuten mukavasti esiintyvä kokkityttö sanoa vaikkapa: ”Sitten sekaan laitetaan…” ja ”Seuraavaksi otetaan…” tai ”Silputaan vihannekset” ihan ilman mitään elikkää.

Sana ”eli” tarkoittaa ”toisin sanoen”, kuten esimerkissä ”Tämä on mustaherukka eli musta viinimarja”.    Sitä ”elikkää” ei ole koskaan ollutkaan, ja sovitaanko, ettei olisi nytkään, jooko?

Viestintäkoulutusta http://www.willetway.fi

Mainokset

Putouksen osuville hahmoille on hauska nauraa. Niiden piirteet ovat peräisin yleisistä stereotypioista, joita me kaikki tunnemme. Se tekee niistä yhteistä hupia.

Tänne vain kaikki ylikuluneet muotisanat. Uusien keksijä ja kunniaa ja laakereita!

Tänne vain kaikki ylikuluneet muotisanat. Uusien keksijä saa kunniaa ja laakereita!

Maneeri on esiintyjälle itselleen huomaamaton tapa, jonka yleisö huomaa. Jollakulla maneeri on äänenkäytössä; Jari Sarasvuo toi aikanaan ehkä USA:n-matkoiltaan muistoksi teinityttömäisen äänenpainon nostamisen lauseen loppuun. Suomenkielinen ei tee niin kysymyslauseissakaan eikä Jarikaan varmaan enää. Joku toinen kallistaa päätään aina tietyllä tavalla, joku taas puhuu puolet lauseistaan silmät kiinni. Joku toistaa tiettyjä sanoja, termejä tai muoti-ilmauksia yli tarpeen. Itse tökin silmälasejani ylöspäin useammin kuin tarvitsisi. Näin minulle on kerrottu, itse en ole sitä huomannut. Maneerit ovatkin itselle tiedostamattomia.

Maneereista on oikeastaan haittaa vasta sitten, kun toiset kiinnittävät niihin enemmän huomiotaan kuin itse esitettävään asiaan. Jotkin maneerit toisissa ärsyttävät suunnattomasti. Itse koen nykyään haasteelliseksi katsoa TV:stä erästä ”illan murha -ohjelmaa”, jossa punapäinen tutkija on unohtanut pysyvästi päänsä vinoon.

Niin sanotun hevonpaskabingon pelaaja nauttii aina seminaareissa kuullessaan luennoitsijalta seuraavia muoti-ilmauksia:

toimintakehys, big picture, huippumyyjä, konsepti, ruohonjuuritaso, conversio, pitkässä juoksussa, osaamistaso, prosessi, fokusointi, hajauttaminen, 24/7, arjen johtajuus, verkostoituminen, break-even-point, fasilitoida, utilisaatio, toimintaympäristö, action plan, substanssiosaaminen,  haamuraja, lähiruoka, ydinosaaminen, voimavarat, henkilöstön sopeuttaminen, synergia, case, tilanneherkkyys, dynaaminen, missio, profiloituminen, segmentti, itseohjautuvuus, signaali, resursointi, allokointi, asiakaslähtöisyys, konsepti, funktio, dynamiikka tai  tarpeeton englanninkielinen sana, esimeriksi  ”Se on tosi cool!”, ”Se on up to you!”.

– BINGO!

Moni noista ilmauksista on täyttä käyttötavaraa bisnesmaailmassa tänäänkin. Kielimuoteja kannattaa tarkastella aina välillä siltä kantilta, ilmaisevatko ne oikeasti enää mitään muuta kuin käyttäjänsä profiloitumista ensivaikutelmassa tiettyyn segmenttiin. Tuoreet ilmaukset tekevät kuulijoille hyvää ja saattavat tehdä käyttäjästään kiinnostavamman, jopa saada hänet erottumaan joukosta.
Tärkeintä ehkä on, etteivät muotisanat leviäisi toimistojen seinien sisältä arkikielen puolelle: ”Miisa-Marialle tuntuu olevan haasteellista verkostoitua muiden päiväkotilasten kanssa. Hänen pitäisi fokusoida enemmän toimintaympäristöön ja harjoittaa sosiaalisia taitojaan verkostoitumalla”.

Esiintymis- ja kielenkäyttökoulutusta www.willetway.fi


Spontaanein esitys syntyy, kun valmistautuu kunnolla!

 

Miksi ihan mukavat, fiksut ja oppineetkin ihmiset tekevät puhumisesta itselleen huiman kynnyksen heti, kun kuulijana on joku muu kuin perheenjäsen tai ylin ystävä?

Kun huomio esiintymistilanteessa on täysillä siinä, minkä vaikutuksen minä teen muihin, ja mitä nuokin minusta nyt juuri ajattelevat, ei päähän voi mahtua paljon muuta. Ihmekös, jos prosessori takkuaa!

Aivan pienetkin hiomiset ja valmistautumistoimet voivat antaa paremman varmuudentunteen ja vapautuneemman olon esiintyjälle:

1. Rentoudu juuri ennen esiintymistäsi: haukottele, venyttele, hymyile niin, että silmätkin menevät sikkaralle. Rauhoitu ja vietä yksi keskittymisminuutti aivan yksin vaikka vessassa, jos muualla ei ole rauhallista.

2. Hoida niin, että esityksesi ensimmäisen kaksiminuuttisen sisältö sujuu ongelmitta vaikka kesken unen herätettynä. Sinä lyhyenä aikana jännityksesi laantuu ja kykenet taas ajattelemaan puhuessasi.

3. Anna innostuksesi ja kiinnostuksesi aiheeseesi kuulua puheessasi vaihtelevuutena. Jos innoton äänesi ”makaa” laiskana, energiaton narina täyttää kuulijan korvat ja tuudittaa syvään uneen.

4. Katso yleisöäsi ja kysäise vaikka mielipidettä puheena olevasta asiasta. Saat itse tauon ja yleisö pysyy kiinnostuneena.

5. Muista, että yleisösi haluaa sinun onnistuvan ja tukee sinua!

 

(ensi viikolla seuraavat 5 vinkkiä)


Esiintyminen pelottaa hoitajaa enemmän kuin vastuu ihmisistä?!

Sairaanhoitajatuttava kertoi, että heikäläisten pitäisi työnantajan mielestä päivittää itseään viiden kurssipäivän verran vuodessa. Työnantaja maksaa, mutta vaatii koulutuksessa käyneen tekemään kokemastaan tiivistelmän ja esittämään sen kollegoilleen.

Systeemi on hyvä siksi, että kerran oppii kuullessaan, toisen kerran kirjoittaessaan ja kolmannen kerran kertoessaan. Asia sisäistyy mieleen todella hyvin, kun siihen joutuu syventymään kunnolla ja muodostamaan siitä niin eheän kokonaiskuvan, että sen voi siirtää muillekin. Samalla muut saavat mahdollisuuden omaksua uutta tietoa kiteytetysti. Ei ehkä samaa määrää kuin itse kurssin käynyt, mutta ainakin maistiaisia.

Mutta mutta…

Vaatimus on monen hoitajan mielestä niin kova, että kurssit jäävät jo monetta vuotta käymättä. Asioiden esittäminen toisille tuntuu ylittämättömältä haasteelta.

Tähänkö meidän koululaitoksemme valmistaa? Tai hoitajien ammatillinen koulutus? Toisten kohtaaminen yleisönä on pelottavampaa kuin vaikkapa vakavasti loukkaantuneen, verisen onnettomuusuhrin elvyttäminen?
Väitetään, että esiintymispelko voittaa jopa kuolemanpelon yleisyydessään ja voimakkuudessaan.

Pitäisiköhän meillä kaikissa koulutusasteissa peruskoulusta lähtien lisätä keinoihin enemmän ”piirrä ja kerro -menetelmää” ja muuta toiminnallista ja aktiivista oppimista, jotta tiedon siirtämisestä tulisi tottumus ja perinne? Yhdysvalloissa esitetään asioita paljon enemmän pitkin koulutaivalta, jolloin esittäminen menettää pelottavuutensa. Kynnys kuluu pois. Se näkyy sikäläisten koulutettujen aikuisten viestintävalmiuksissa.

Meillä tarvitaan vielä pitkään kursseja aikuisten esiintymispelon hälventämiseen, eikä jämäkkyyskoulutuksestakaan ole haittaa.
Se ilo ja voitonriemu, joka paistaa ihmisestä, joka löytää oman esiintymistapansa ja rohkaistuu ensimmäisen kerran esittämään on upea näky!