Sitten juhlimaan ja kuulemaan bestmanin hauska puhe!

Sitten juhlimaan ja kuulemaan bestmanin hauska puhe!

Olin tullut häätaloon jo edellisiltana kuten moni muukin, sillä matka oli pitkä. Olin luvannut morsiamelle, että huolehtisin kaikkien yövieraiden aamiaisesta, hänellä itsellään kun luonnollisesti olisi laittautumis- ynnä muita kiireitä.

Enää viimeiset aamiaispiirakat loikoivat tarjottimella, kun kylläinen bestman pyysi vaimoltaan kynää. Paperinpalan hän oli jo löytänytkin. Kynän saatuaan hän kysyi vaimoltaan: ”Mitähän mun pitäis sanoa?” Hän halusi kuulemma puhua rennosti, ei pönöttää. Valmistautuminen olisi varmaankin pilannut rentouden.

En tiedä, mitä bestman kirjoitti paperiinsa, kun hääjuhlaan oli pari tuntia aikaa. Häissä hän takelteli ja jaaritteli jotakin, mikä ei oikein kuulostanut hääpuheelta vaatimattomallakaan skaalalla arvioituna.

Mistä hääpuheessa  on kysymys?

Ei bestmanin nokkeluuden tai puhetaidon todistamisesta. Siinä on kysymys läheisen arvostamisesta niin, että haluaa osaltaan tehdä tämän hääjuhlasta miellyttävän ja unohtumattoman elämyksen.

Sulhanen pyytää bestmanikseen itselleen tärkeän, läheisen henkilön. Bestmaniksi myöntyvä hyväksyy myös tehtävän mukana seuraavan roolin. Bestmanin ei toki ole mikään pakko puhua, mutta jos hän päättää tehdä sen, se pitäisi otta nöyränä ja tehdä hyvin. Parhaimmillaan siitä jää kumpaisellekin elämän kestävä, lämmin muisto.

Mitä puheessa voisi olla?

Koska sulhanen on pyytänyt kyseistä henkilöä tuohon luottotehtävään, heillä on ilmeisesti yhteistä historiaa joko ystävinä tai sukulaisina.  Lapsuudesta ja nuoruudesta löytyy varmasti hauskoja, lämpimiä ja liikuttaviakin muistoja. Ehkä tarina siitä, miten sulhasta pelottivat tytöt, kun hän ensimmäisen kerran meni tarhaan. Tai muuta hassua. Ei kuitenkaan ilkeyksiä eikä nolostuttavia juttuja aiemmista naissuhteista. Satiiri on tyylilajina sen verran vaativa, että sitä en ottaisi valikoimaan häissä lainkaan.

Kokematon bestman onnistuu puheessaan varmimmin, kun

1. puhuu omaa ja kielenparttaan, tuttua murrettaan

2. suunnittelee myönteisen puheensa todella hyvissä ajoin ja sitten omaksuu sen niin hyvin, ettei tarvitse lunttia

3. puhuu aidosti, omana itsenään ja vahvasti hetkessä läsnä ollen

Tuon pariminuuttisen puheen tarkoitus on kohottaa iloista juhlatunnelmaa. Sen ei tarvitse tehdä vaikutusta syvällisillä pohdinnoilla. Se on mukava päättää maljan nostoon hääparin kunniaksi.

Hääpuheen niin kuin minkä tahansa puheen suunnittelua ja pitämistä oppii helposti kursilla. Sellainen on muun muassa Hansalaisopistossa Tampereella 29.4. klo 16 alkaen.