Kielestä, mielestä, puheesta ja esiintymisestä…

Monthly Archives: helmikuu 2013

Voin näyttää vähän väsyneeltä, kun tuli katsottua Tappajahai kuudennen kerran...

Voin näyttää vähän väsyneeltä, kun tuli katsottua Tappajahai kuudennen kerran…

Olen jo luonteeltani hyvin suorasanainen ja ilmaisen asiat suhteellisen taloudellisesti. Kasvatukseeni kuului myös sellaisia ”viisauksia” kuin ”Räkänokastakin ihminen tulee, vaan ei tyhjän naurajasta” tai: ”Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa” tai: ”Tyhjät tynnyrit kolisevat”. Onhan siinä ollut opettelemista muuttua tyhjäksi tynnyriksi, joka kolisee sopivasti kokkareilla ”pikkulätinää” eli small talkia.

Luulin joskus 80–90-lukujen vaihteessa, että tuo small talk oli jotakin Ameriikan ihmemaasta taas kerran meille lainattua ja väkisin kulttuuriimme ympättyä. Sittemmin olen ymmärtänyt, että jo isoäitimme ja -isämme taisivat pikkulätinän oikein hyvin.

Kun vieras tuli taloon tai hänet tavattiin kylän raitilla, ei suinkaan käyty suoraan pohdiskelemaan eksistentiaalisia kysymyksiä. Sen sijaan arvioitiin keskustellen senhetkinen säätila, vuodenajan ilmastoilmiöt suhteessa aiempiin vuosiin, vuoden tulo, tai se, mitä oli ehkä odotettavissa, liikkeellä olevat epidemiat sekä nuorison yleisesti tunnettu mahdottomuus.
Aiheista saatiin varovaisesti haarukoiden esiin joitakin, joista voitiin olla yhtä mieltä. Niin saatiin tuntea mukavaa, turvallista yhdessäoloa menemättä sielujen syövereihin. Se hoiti juuri samaa tehtävää kuin small talk. Ilmiö on sukua sille, kun apinalaumassa joku rapsuttelee toistaan: ”Minä viihdyn tässä ja haluan sinulle vain hyvää. Kai sinäkin minulle?”

Luontainen jutustelutaitomme on viime vuosikymmeninä kärsinyt. Meillä on ehkä historiammekin vuoksi syvään juurtunut käsitys, että jos ei ole todella painavaa sanottava, kannattaa olla hiljaa. Kulttuurimme vaatii vakavaa suhtautumista ja asiallisuutta. Nyt me opettelemme siitä poispäin muun muassa Facebookissa ja Twitterissä.

Meidän kulttuurissamme on vielä valtavasti tilaa kevyelle jutustelulle, ilolle, naurulle ja hulluttelulle. Kunpa emme ottaisi itseämme niin hirveän vakavasti!

Viestintä- ja esiintymiskoulutusta http://www.willetway.fi


Elikkä viis euroo!

Elikkä viis euroo!

Elikkä on uusi suomalainen sana. Se tarkoittaa: ”aloitan juuri repliikin, jonka alkuun minulla ei ole mitään kummempaa sanottavaa”.

Kaupan kassalla iloinen tyttö saa näytettyä kaikki viivakoodini valopäälle, painaa enteriä ja sanoo iloisesti: ”ELIKKÄ viis euroo”.

Huomenta Suomi -ohjelman kokki sanoo yhden nopsan aamuruoan laittamisen aikana yhdeksän (9) kertaa ”elikkä”.

Apua, Kielitoimisto! Keksikää meille hyviä uusia ja käytännöllisiä sanoja aloittamaan lauseitamme. Aivan ilmeisesti meiltä puuttuu sana, joka vastaisi jenkkiläistä ilmaisua ”well”, jonka voi sujauttaa oikeastaan ihan mihin vain. Kielteinen, välimerkkityyppinen sana meillä jo onkin, mutta sitä en nyt tähän kirjoita.

Tai voisiko se kassatyttö sanoa vaikka ”Se tekee viis euroo” tai ”Yhteensä viis euroo”. Tai ihan pelkän  ”Viis euroo”. Ja voisiko se aamu-TV:n muuten mukavasti esiintyvä kokkityttö sanoa vaikkapa: ”Sitten sekaan laitetaan…” ja ”Seuraavaksi otetaan…” tai ”Silputaan vihannekset” ihan ilman mitään elikkää.

Sana ”eli” tarkoittaa ”toisin sanoen”, kuten esimerkissä ”Tämä on mustaherukka eli musta viinimarja”.    Sitä ”elikkää” ei ole koskaan ollutkaan, ja sovitaanko, ettei olisi nytkään, jooko?

Viestintäkoulutusta http://www.willetway.fi