Mistä ensivaikutelma muodostuu?

Amerikkalaisissa elokuvissa esiintyjän älykkyyttä viestitään silmälaseilla.

Tulin kolmivuotisen koulutuksemme ensimmäisenä iltana luokkahuoneeseen kuin muutkin; tuntematta ketään. Jokunen oli tullut jo aiemmin ja valinnut paikkansa sieltä täältä. Menin toiseen riviin ikkunasta, etupaikalle, jotta kuulisin ja näkisin hyvin. Ikkunarivissä vieressäni istui muutama osallistuja, joille aloin jutella.

Kolme vuotta myöhemmin me kahdessa rivissä vierekkäin istuneet viisi ihmistä päätimme koulutuksemme ylimpinä ystävinä ja ystävyys jatkuu. En lainkaan usko, että se tapahtui siksi, että istuimme lähekkäin. Istuimme lähekkäin, koska olimme päättäneet niin tullessamme luokaan ensimäistä kertaa. Se päätös perustui ensivaikutelmiimme, joita emme luonnollisestikaan tiedostaneet.

Väitetään, että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Ainakin se on todella hankala ja hidas muuttaa.

Miksi ihminen luo ensivaikutelmia?

Ihmisellä on lajia suojeleva tapa muodostaa nopeasti kokonaiskuva uudesta tilanteesta tai henkilöstä. Pitää päättää nopeasti, täytyykö paeta vai jäädä seuraamaan.

Esivaikutelman syntymistapa on kullakin vähän erilainen ja perustuu yksilön älyyn, kokemuksiin, kulttuuriin ja moniin muihin seikkoihin, jotka tekevät hänestä juuri hänet. Se on kuin tutka, joka yhden ilmiön sijasta havaitsee kerralla 20 ilmiötä muodostaen niistä automaattikuvan. Se voi myös erehtyä. Iso sukellusvene tutkassasi saattaakin olla vain parvi pieniä kaloja, jotka näkyvät virheellisesti möhkäleenä. Silloin ensivaikutelmaa pitää voida muuttaa.

Jos kehon kieli, eleet ja ilmeet ovat ristiriidassa henkilön puheen sisällön kanssa, kehon viestiä uskotaan lujemmin. Miksikö? Kehoa ei tiedosteta, joten sillä on vaikeampi valehdella. Emme myöskään hylkää toisen epäilyttäviä sanoja tieten, vaan tiedostamattamme. Ensivaikutelmia ei syntyisikään, jos tiedostaisimme kaikki havaintomme ja tulkintamme niistä.

Mikä kaikki vaikuttaa ensivaikutelmassa?

Ensivaikutelman luomiseen osallistuu kaikki, mikä henkilöstä näkyy, kokonaisuudesta yksityiskohtiin.

1. Lähinnä kokonaisuutta ovat kehon koko ja asento. Väitetään, että pitkät ihmiset saavat keskimäärin suurempaa palkkaa kuin pienet tai lihavat. En ole löytänyt noita tutkimuksia, vain kuullut sellaisista. Kookasta henkilöä saatetaan kuitenkin kuunnella helpommin. Suurikin keho vaikuttaa kuitenkin voimattomalta, jos hartiat ovat kasassa. Onko hänellä surua tai sairautta?

2. Jo näin pian listalla tulee ulkoinen olemus; millaiset vaatteet ja kengät, millainen kampaus, meikki ja millaiset mahdolliset silmälasit hänellä on? Vaatteet ja lähes koko ulkoinen olemus ovat nykyään itse valittuja. Ne paljastavat, millaisena haluamme ympäristömme näkevän meidät. Homssuinen olemus tuo mieleen, ettei henkilö välitä paljonkaan, mitä muut hänestä ajattelevat. Viimeistä hiussuortuvaa myöten huoliteltu henkilö voi olla näyttävä, mutta herättää helposti epäilyksen, että pinta on jostain syystä tehtyä ja erilaista kuin henkilön aito sisus. Kompensoiko hän epävarmuuttaan?

3. Miten hän liikuttaa itseään? Ovatko liikkeet ja eleet suuria vai pieniä, nopeita vai hitaita? Jos hän on esiintymässä, miten hän käyttää tilan? Liikkeiden ja eleiden suuruus korreloi usein itsevarmuuden ja temperamentin kanssa. Monilla suomalaisilla käsieleet ovat hyvin pieniä ja temperamentti on hillitty, jopa ujo.  Texasissa taas kaikki on suurta. Pienieleisyys voi kertoa arkuudesta, epävarmuudesta ja vaatimattomuudesta, mutta se ei tarkoita, että henkilö olisi esiintyjänä heikko. Suurempi ego, korkea-aktiivinen temperamentti, innostus ja omanasiansa tunteminen voivat yhdessä tuottaa suuremmat ja vauhdikkaammat eleet sekä rohkeamman tilankäytön.

Se, että henkilön kehon liikkeet, asento ja eleet ovat hyvässä yhteydessä hänen parhaillaan puhumaansa sisältöön, kertoo rennosta keskittyneisyydestä.

4. Yksi ilmeiden ja tilankäytön yhdistymä on henkilön katse. Esimerkiksi puhujan katse voi olla nauliutunut yhteen tai muutamaan kohteeseen tai se voi osaltaan puhutella kuulijoita voimakkaallakin kontaktilla kohdettaan vaihtaen. Katse kertoo rehellisyydestä ja sanojensa takana seisomisesta. Suora rohkea katse herättää luottamusta, vilkuilijaa pidetään vilunkina. Röyhkeä, ylipitkä katse tai tuijotus puolestaan herättää halun paeta. Hississä ihmiset joutuvat jakamaan tilansa niin että henkilökohtainen reviiri jää – ainakin suomalaiselle – liian pieneksi. Silloin tilaa haetaan katseella; toista ei katsota päin, sillä se olisi liian röyhkeää, tuntuisi liian lähelle tulemiselta.

5. Ihmisen vireystila vaihtelee, mutta esimerkiksi esiintyjän kohdalla aktiivinen vireystila vie viestiä paremmin perille. Se kertoo puhujan innostuneisuudesta omaan asiaansa ja tempaisee kuulijan mukaansa paremmin. Heikko vireystila voi paljastua passiivisuudesta, asennosta ja huonosta ryhdistä, vaisusta äänenkäytöstä ja eleettömyydestä.

Monet ensivaikutelman osatekijöistä ovat nonverbaaleja. Niihin voi kiinnittää huomiota, mutta niitä ei missään nimessä pidä alkaa opetella tai harjoitella. Jos haluat antaa varman ensivaikutelman esiintyjänä, tee läksyt: valmistaudu hyvin, tunne asiasi, nuku riittävästi ja huolehdi ulkoisesta olemuksestasi. Hyvä ensivaikutelma tulee seurauksena.

Ensi kerralla mietitään maneereita.

Esiintymiskoulutusta: Will & Way / Oili Valkila

Posted by willetway Kategoria/t: Esiintyminen, Puhuminen Avainsanat: asento, asu, äänenkäyttö, ääni, äly, Ensivaikutelma, esiintyjä, ilmeet eleet, kampaus, katse, kehonkieli, kokonaiskuva, kulttuuri, meikki, nonverbaali, olemus, puhe, silmälasit, tiedostamaton, tiedostettu, tilankäyttö, tutka