Esiintyminen pelottaa hoitajaa enemmän kuin vastuu ihmisistä?!

Sairaanhoitajatuttava kertoi, että heikäläisten pitäisi työnantajan mielestä päivittää itseään viiden kurssipäivän verran vuodessa. Työnantaja maksaa, mutta vaatii koulutuksessa käyneen tekemään kokemastaan tiivistelmän ja esittämään sen kollegoilleen.

Systeemi on hyvä siksi, että kerran oppii kuullessaan, toisen kerran kirjoittaessaan ja kolmannen kerran kertoessaan. Asia sisäistyy mieleen todella hyvin, kun siihen joutuu syventymään kunnolla ja muodostamaan siitä niin eheän kokonaiskuvan, että sen voi siirtää muillekin. Samalla muut saavat mahdollisuuden omaksua uutta tietoa kiteytetysti. Ei ehkä samaa määrää kuin itse kurssin käynyt, mutta ainakin maistiaisia.

Mutta mutta…

Vaatimus on monen hoitajan mielestä niin kova, että kurssit jäävät jo monetta vuotta käymättä. Asioiden esittäminen toisille tuntuu ylittämättömältä haasteelta.

Tähänkö meidän koululaitoksemme valmistaa? Tai hoitajien ammatillinen koulutus? Toisten kohtaaminen yleisönä on pelottavampaa kuin vaikkapa vakavasti loukkaantuneen, verisen onnettomuusuhrin elvyttäminen?
Väitetään, että esiintymispelko voittaa jopa kuolemanpelon yleisyydessään ja voimakkuudessaan.

Pitäisiköhän meillä kaikissa koulutusasteissa peruskoulusta lähtien lisätä keinoihin enemmän ”piirrä ja kerro -menetelmää” ja muuta toiminnallista ja aktiivista oppimista, jotta tiedon siirtämisestä tulisi tottumus ja perinne? Yhdysvalloissa esitetään asioita paljon enemmän pitkin koulutaivalta, jolloin esittäminen menettää pelottavuutensa. Kynnys kuluu pois. Se näkyy sikäläisten koulutettujen aikuisten viestintävalmiuksissa.

Meillä tarvitaan vielä pitkään kursseja aikuisten esiintymispelon hälventämiseen, eikä jämäkkyyskoulutuksestakaan ole haittaa.
Se ilo ja voitonriemu, joka paistaa ihmisestä, joka löytää oman esiintymistapansa ja rohkaistuu ensimmäisen kerran esittämään on upea näky!