Kielestä, mielestä, puheesta ja esiintymisestä…

Monthly Archives: marraskuu 2012

Tieke ry:n digikirjaseminaarissa mietittiin tänään muun muassa, tuhoaako lukemisen digitaalistuminen ihmisten keskittymiskyvyn.

Uusissa ilmiöissä on aina nähty mörköjä. Möröissä on se hyvä puoli, että ne hidastavat kehitystä vähän turvallisempaan ja ymmärrettävään tahtiin. Ne on kuitenkin helppo tunnistaa jo historiasta; Sokrates arveli kirjoitetun kielen syövän ihmisten muistin. Gutenbergin irtokirjasintuotannon piti niin ikään tärvellä kauniiden, käsin kopioitujen kirjojen sivistynyt maailma. Videolaitteen piti tehdä lapsista sarjamurhaajia ja kännykän lopettaa kyläreissut ja sosieteeraaminen tykkänään.

Tosi on, että nettilukeminen tapahtuu lyhyissä pätkissä. TL; DR (too long, did’nt read) tulee helposti kuittina puisevaan selvitykseen. Lyhyydellä ei kuitenkaan tarvitse olla suoraa heikentävää vaikutusta keskittymiskykyymme. Lineaarinen tapa edetä kymmeniä sivuja yhdellä istumalla voi jopa kehittyä syvällisemmäksi tavaksi ymmärtää, kun asioissa voi valita eri etenemissuuntia ja lähestymistapoja linkkien kautta. Me kun havaitsemme, ymmärrämme ja opimme asioita eri tavoilla.

Kirjallisuuden maailman tekninen puoli sekä kustannus- ja ansaintalogiikka ovat myllerryksessä, jonka tulos – tai edes välitilinpäätös – ei vielä näy. Niiden myllerryksestä en kuitenkaan kanna huolta. Sen sijaan vähän huolestuttaa se, selviytyykö kirjailija myllerryksestä. Kun laitteet (ipad) sensuroivat sisältöjä ja kustantajan ainoa arvo on taloudellinen, ei uusia kirjailijoita pääse syntymään, koska sellainen on aina suuri taloudellinen riski. Jos kirjailija ei syö leipää, ei kirjojakaan synny – millään tekniikalla.

 

Mainokset

Älä pelkää mikkiä,
se voi olla kaverisi.

Sinä olet jostain syystä puhumassa. Ehkä sinut on peräti pyydetty siihen tai olet asiasi harras tuntija?  Ehkä oletkin se rohkea suomalainen, joka on päättänyt tulla hyväksi puhujaksi puhumalla paljon ja usein?
Hienoa! Yleisösi haluaa varmasti sinun onnistuvan. Anna heille se ilo.  Unohda siis itsesi ja anna palaa.

Aivan pienetkin hiomiset ja valmistautumistoimet voivat antaa paremman varmuudentunteen ja vapautuneemman olon esiintyjälle:

1. Tarkista vielä ennen esiintymistäsi, että kaikki tarvitsemasi havainnollistamis- ynnä muut välineet ovat paikalla ja toimivat.

2. Älä väheksy mikrofonin käyttöä, äänesi ei ehkä kuitenkaan kanna. Mikki tarjoaa myös tekemistä hermostuneelle kädellesi ja yleensä se myös parantaa ääntäsi. Yleisö myös kuuntelee sinua varmemmin, kun se on helppoa.

3. Laske hartiat sieltä korvista, mihin jännitys on ne nostanut.

4. Älä anna jännityksen pakottaa sinua raapimaan itseäsi tai tekemään muutakaan tiedostamatonta sijaistoimintaa. Roikkuva käsi on ihan hyvä, ja jos ei ole, niin pistä se vaikka taskuun.

5. Puhu sitä kielimuotoa tai murretta, joka on sinulle ominainen. Jos yrität kokemattomana tuottaa yhtäkkiä yleiskieltä eli ”kirjakieltä”, tulos ei yleensä mairittele. Kuulostat änkyttävältä teeskentelijältä. Aitous ei myöskään löydy murteesta, joka ei ole ikiomasi. Ole sinä, sillä siinä olet varmasti kaikkein paras!

 

Oili Valkila


Spontaanein esitys syntyy, kun valmistautuu kunnolla!

 

Miksi ihan mukavat, fiksut ja oppineetkin ihmiset tekevät puhumisesta itselleen huiman kynnyksen heti, kun kuulijana on joku muu kuin perheenjäsen tai ylin ystävä?

Kun huomio esiintymistilanteessa on täysillä siinä, minkä vaikutuksen minä teen muihin, ja mitä nuokin minusta nyt juuri ajattelevat, ei päähän voi mahtua paljon muuta. Ihmekös, jos prosessori takkuaa!

Aivan pienetkin hiomiset ja valmistautumistoimet voivat antaa paremman varmuudentunteen ja vapautuneemman olon esiintyjälle:

1. Rentoudu juuri ennen esiintymistäsi: haukottele, venyttele, hymyile niin, että silmätkin menevät sikkaralle. Rauhoitu ja vietä yksi keskittymisminuutti aivan yksin vaikka vessassa, jos muualla ei ole rauhallista.

2. Hoida niin, että esityksesi ensimmäisen kaksiminuuttisen sisältö sujuu ongelmitta vaikka kesken unen herätettynä. Sinä lyhyenä aikana jännityksesi laantuu ja kykenet taas ajattelemaan puhuessasi.

3. Anna innostuksesi ja kiinnostuksesi aiheeseesi kuulua puheessasi vaihtelevuutena. Jos innoton äänesi ”makaa” laiskana, energiaton narina täyttää kuulijan korvat ja tuudittaa syvään uneen.

4. Katso yleisöäsi ja kysäise vaikka mielipidettä puheena olevasta asiasta. Saat itse tauon ja yleisö pysyy kiinnostuneena.

5. Muista, että yleisösi haluaa sinun onnistuvan ja tukee sinua!

 

(ensi viikolla seuraavat 5 vinkkiä)


Esiintyminen pelottaa hoitajaa enemmän kuin vastuu ihmisistä?!

Sairaanhoitajatuttava kertoi, että heikäläisten pitäisi työnantajan mielestä päivittää itseään viiden kurssipäivän verran vuodessa. Työnantaja maksaa, mutta vaatii koulutuksessa käyneen tekemään kokemastaan tiivistelmän ja esittämään sen kollegoilleen.

Systeemi on hyvä siksi, että kerran oppii kuullessaan, toisen kerran kirjoittaessaan ja kolmannen kerran kertoessaan. Asia sisäistyy mieleen todella hyvin, kun siihen joutuu syventymään kunnolla ja muodostamaan siitä niin eheän kokonaiskuvan, että sen voi siirtää muillekin. Samalla muut saavat mahdollisuuden omaksua uutta tietoa kiteytetysti. Ei ehkä samaa määrää kuin itse kurssin käynyt, mutta ainakin maistiaisia.

Mutta mutta…

Vaatimus on monen hoitajan mielestä niin kova, että kurssit jäävät jo monetta vuotta käymättä. Asioiden esittäminen toisille tuntuu ylittämättömältä haasteelta.

Tähänkö meidän koululaitoksemme valmistaa? Tai hoitajien ammatillinen koulutus? Toisten kohtaaminen yleisönä on pelottavampaa kuin vaikkapa vakavasti loukkaantuneen, verisen onnettomuusuhrin elvyttäminen?
Väitetään, että esiintymispelko voittaa jopa kuolemanpelon yleisyydessään ja voimakkuudessaan.

Pitäisiköhän meillä kaikissa koulutusasteissa peruskoulusta lähtien lisätä keinoihin enemmän ”piirrä ja kerro -menetelmää” ja muuta toiminnallista ja aktiivista oppimista, jotta tiedon siirtämisestä tulisi tottumus ja perinne? Yhdysvalloissa esitetään asioita paljon enemmän pitkin koulutaivalta, jolloin esittäminen menettää pelottavuutensa. Kynnys kuluu pois. Se näkyy sikäläisten koulutettujen aikuisten viestintävalmiuksissa.

Meillä tarvitaan vielä pitkään kursseja aikuisten esiintymispelon hälventämiseen, eikä jämäkkyyskoulutuksestakaan ole haittaa.
Se ilo ja voitonriemu, joka paistaa ihmisestä, joka löytää oman esiintymistapansa ja rohkaistuu ensimmäisen kerran esittämään on upea näky!