Esiintyminen pelottaa hoitajaa enemmän kuin vastuu ihmisistä?!
Sairaanhoitajatuttava kertoi, että heikäläisten pitäisi työnantajan mielestä päivittää itseään viiden kurssipäivän verran vuodessa. Työnantaja maksaa, mutta vaatii koulutuksessa käyneen tekemään kokemastaan tiivistelmän ja esittämään sen kollegoilleen.
Systeemi on hyvä siksi, että kerran oppii kuullessaan, toisen kerran kirjoittaessaan ja kolmannen kerran kertoessaan. Asia sisäistyy mieleen todella hyvin, kun siihen joutuu syventymään kunnolla ja muodostamaan siitä niin eheän kokonaiskuvan, että sen voi siirtää muillekin. Samalla muut saavat mahdollisuuden omaksua uutta tietoa kiteytetysti. Ei ehkä samaa määrää kuin itse kurssin käynyt, mutta ainakin maistiaisia.
Mutta mutta…
Vaatimus on monen hoitajan mielestä niin kova, että kurssit jäävät jo monetta vuotta käymättä. Asioiden esittäminen toisille tuntuu ylittämättömältä haasteelta.
Tähänkö meidän koululaitoksemme valmistaa? Tai hoitajien ammatillinen koulutus? Toisten kohtaaminen yleisönä on pelottavampaa kuin vaikkapa vakavasti loukkaantuneen, verisen onnettomuusuhrin elvyttäminen?
Väitetään, että esiintymispelko voittaa jopa kuolemanpelon yleisyydessään ja voimakkuudessaan.
Pitäisiköhän meillä kaikissa koulutusasteissa peruskoulusta lähtien lisätä keinoihin enemmän ”piirrä ja kerro -menetelmää” ja muuta toiminnallista ja aktiivista oppimista, jotta tiedon siirtämisestä tulisi tottumus ja perinne? Yhdysvalloissa esitetään asioita paljon enemmän pitkin koulutaivalta, jolloin esittäminen menettää pelottavuutensa. Kynnys kuluu pois. Se näkyy sikäläisten koulutettujen aikuisten viestintävalmiuksissa.
Meillä tarvitaan vielä pitkään kursseja aikuisten esiintymispelon hälventämiseen, eikä jämäkkyyskoulutuksestakaan ole haittaa.
Se ilo ja voitonriemu, joka paistaa ihmisestä, joka löytää oman esiintymistapansa ja rohkaistuu ensimmäisen kerran esittämään on upea näky!
Ihmiset uupuvat usein siksi, etteivät osaa tai uskalla sanoa pomolle tai muillekaan: ”En jaksa” tai ”En halua”, tai ”En ehdi” tai vain ”Ei”.
Jopa muuten mukavat tapaamiset ystävien kanssa voivat olla uuvuttava tekijä silloin, kun oma aika on täynnä ”ihan pakottavia” menoja.
Ongelma on yleinen erityisesti naisilla, mutta koskee monia miehiäkin. Sitä sanotaan jämäkkyyden puutteeksi.
Sanotaan, että kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, muunlaiset ihan mihin haluavat. Liika kiltteys jättää monet naiset toisten jalkoihin.
Muiden miellyttäminen ja myötäileminen on usein naisen tapa säilyttää suhteet ja hyvä ilmapiiri. Naista itseään se tapa ei säilytä. Masennus ja työuupumus uhkaa, vaikka kuinka yrittää olla muille mieliksi.
Jämäkkyys merkitsee aktiivista ja vastuullista otetta omaan elämään, sen tapahtumiin ja valintoihin. Siinä on kyse terveestä itsekkyydestä, joka ei loukkaa toisia. Jämäkällä on myös hauskempaa, eikä jämäkkä kuormitu liikaa!
Jämäkkä ihminen ei ole kova vaan myönteinen, vahva ja kestävä. Hän tekee itse valintansa elämässä suurissa niin kuin arkisissa pienissäkin asioissa. Jämäkkä nainen on rohkea ja viihtyy omassa elämässään.
Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla jämäkäksi. Naisten jämäkkyyskoulutus sopii erityisen hyvin niille naisille, jotka ovat juuri jossain elämän taitekohdassa kuten ylennys, työttömyys, avioero, avioliitto tai uudet työtehtävät. Se sopii kuitenkin mainiosti kaikille, jotka haluavat kehittää jämäkkyyttään.
Pidän viikon päästä Tampereella Hansalaisopistossa kurssiin Nainen – viesti ja esiinny jämäkästi. Tästä linkistä voit tutustua kurssiin ja katsoa haastatteluni, josta selviää lisää jämäkkyydestä.
Viilattu pilkku 